torstai 7. tammikuuta 2016

Kirmo Wilén: Kohtaamisia 8.-30.1.2016

 Vuoden 2016 ensimmäisenä näyttelynä nähdään Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen pitkäaikaisen aktiivijäsenen Kirmo Wilénin näyttely Kohtaamisia. Näyttelyn kaikki kuvat ovat Hainanilta, Kiinan ainoalta trooppiselta maakunnalta.

- Olin syksyllä 2007 Hainanissa valokuvatyöpajassa ja jäin viikoksi valokuvaamaan sinne yhdessä Kalervo Ojutkankaan kanssa, Wién kertoo.

- Vietimme omatoimisen viikon kuvaten Haikoun, maakunnan pääkaupungin sivukatujen elämää ja teimme lyhyen vierailun myös maaseudulle.

- Kiinassa tapahtuva nopeatahtinen muutos oli silmiinpistävää. Samoin ihmisten ujo, mutta avoin suhtautuminen valokuvaukseen. Aloimme pohtia silloin mahdollisuuksia aloittaa dokumentointiprojekti, jossa pyrkisimme valokuvaten tallentamaan Hainaninilla tapahtuvaa muutosta. Projektiin otimme mukaan myös Markku Saihan ja myöhemmin Hanne Forsin.

- Olen tehnyt lähes kaksikymmentä kuvausmatkaa Kiinaan, joista noin puolet yksin.

Wilén liikkuu omatoimisesti, eikä rajoita kuvaamistaan muuten paitsi ottaen huomioon ihmisten ajoittaisen ujouden.

- Pyrin kuvaamaan ihmisiä arjessa ja kaikkea ympäristössä olevaa. Näyttelyn kuvat keskittyvät ihmisiin.

- En ohjaa ihmisiä kuvaustilanteessa ja pyrin ottamaan kuvat niin ettei kuvattava edes huomaa. Kuitenkin kohotan aina kamerani silmätasolle ja niin että ympäristössä muut huomaavat tilanteen.

Loppiaisen ja muiden pyhien ansiosta aikataulu ei noudata tututtua kaavaa ainakaan kokonaan:

- Avajaiset POIKKEUKSELLISESTI TORSTAINA 7.1. klo 18

- Näyttely avoinna 8.-30.1. ti-pe 11-18, la 11-15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti