maanantai 25. syyskuuta 2017

Karoliina Kupias: Olet kaunein mitä tiedän 26.9.-21.10.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen lokakuussa nähdään Karoliina Kupiaksen näyttely Olet kaunein mitä tiedän.Näyttely on kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle, ja taiteilija juhlistaa samalla omia pyöreitä vuosiaan.Näyttelyssä nähdään valokuvien lisäksi neljä suurta kuultokudosta, jotka on tehty akvarellimaalausten pohjalta.

Karoliina Kupias on lappeenrantalainen taiteilija, joka on valmistunut muun muassa kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Tämä näyttely on hyväksytty Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaksi ja on näin osa Suomi100 -hanketta.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 26.9.2017 klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä 21.10.2017 asti Galleria Pihaton normaalien aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15.

tiistai 29. elokuuta 2017

Gunnar Grönqvist, Heikki Grönqvist: Valotuksia 29.8.-23.9.2017

"Syysholsketta" - kuva Lappeenrannan liikenneympyrästä.
Kaakkois-Suomen valokuvakeskus esittelee syyskuun näyttelyssään lappeenrantalaisen valokuvataiteen historiaa.

Johtaja, valokuvaaja Gunnar Grönqvist (1895-1975) muun muassa perusti Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa toimivan Saimaan Kameraseura ry:n tammikuussa 1946, ja Heikki Grönqvist (1943-1984) oli hänen poikansa. He molemmat toimivat valokuvan ammattilaisina niin omassa liikkeessään kuin yleishyödyllisestikin.

Saimaan kameraseuran perustamisesta lähtien Gunnar Grönqvist toimi sen hallituksessa (tai johtokunnassa, kuten sitä siihen aikaan kutsuttiin) pieniä katkoja lukuunottamatta tammikuuhun 1958 saakka, ja aktiivisena rivijäsenenä vielä sen jälkeenkin. Seuran mainostus- ja ilmoitustoiminnan tehostamiseksi Gunnar Grönqvist myös lahjoitti liikkeensä ulkoseinälle kiinnitetyn ilmoituskaapin. Jo ennen seuran perustamista 1930-luvun lopulla hän oli ollut mukana ainakin Amatörfotografklubben i Helsingfors rf:n ja Tampereen Kameraseura ry:n toiminnassa - ennen siirtymistään Lappeenrantaan. Grönqvist valittiin vuonna 1958 Saimaan kameraseuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi. 

- Lauritsalan-aikanani kuuluin Saimaan Kameraseuraan. Se oli aktiivinen harrastajajoukko, joka koulutti jäseniään ja järjesti usein pieniä kilpailuja, on professori (emeritus) Pekka V. Virtanen kertonut omissa valokuvausmuistelmissaan. 

- Yksi seuran tuki oli Gunnar Grönqvist, joka omisti Valotus-nimisen alan liikkeen Lappeenrannan Koulukadulla. Hän edisti mm. tarvikkeiden ja välineiden hankintaa, olihan lähes kaikesta pulaa vielä 1950-luvulla, hän jatkoi. 

Myös Heikki Grönqvist toimi valokuvan ammattitehtävien lisäksi Saimaan kameraseurassakin aktiivisesti, muun muassa sen pitkäaikaisena taloudenhoitajana (jota tehtävää siihen aikaan kutsuttiin nimellä "rahastonhoitaja") 1966-1984 eli aina kuolemaansa saakka. 

Näyttelyn nimi on valittu Grönqvistien perheyrityksen Valotus Oy:n mukaan. Se toimi Lappeenrannassa osoitteessa Koulukatu 19. Myös Gunnarin vaimo Martta Grönqvist o.s. Koskinen (1905-1970)  työskenteli liikkeessä. Näyttelykuvat eivät edusta Grönqvistien päivätyötä, vaan etupäässä ammattikuvauksen ohella tapahtunutta panostusta valokuvataiteeseen. Pääosa valokuvista on nimittäin sellaisia, joilla on osallistuttu näyttelyihin ja kilpailuihin välillä varsin hyvälläkin menestyksellä. 

Mitä valokuvataiteen tukemiseen noin yleisemmin tulee, niin Saimaan kameraseuran toimintakertomus 1958 kertoo seuraavaa:

- Vuoden aikana on seura saanut lähinnä tarmokkaan kilpailusihteerin ansiosta palkintolahjoituksina eri henkilöiltä ja liikkeiltä erillisen luettelon mukaan yhteensä 15770 markan arvosta. 

- Samoin seura sai kiertopalkinnoksi A-sarjaan komean "Gunnarin lautasen" sekä B-sarjaan kiertopalkinnoksi samanlaisen lautasen, molemmat samalta tuntemattomalta lahjoittajalta.

Alkuperäiset "Gunnarin lautaset" jäivät sääntöjen mukaan ne riittävän monta kertaa voittaneille valokuvaajille jo kauan sitten. Mutta kun Saimaan kameraseurassa vuonna 2011 ryhdyttiin palkitsemaan erikseen kansainvälisissä valokuvakilpailuissa menestyneitä valokuvaajia, uudelle kiertopalkinnolle annettiin tämä sama historiallinen nimi. Näin seura halusi osoittaa kunnioitusta vanhoja mestareita kohtaan.

Grönqvisteistä itsestään on säilynyt tietoa harmillisen vähän. Koska Suomen 100-vuotisjuhlien vuoksi historia on tänä vuonna korostetussa asemassa koko maassa, haluaakin valokuvakeskus samalla kerätä tietoa näyttelyvierailta. Kokemus on opettanut, että omaa paikkakuntaa koskevissa historiallisissa näyttelyissä käy paljon sellaisia asiakkaita, jotka vielä muistavat vanhoja aikoja.

Näyttelyn valokuvat ovat peräisin Etelä-Karjalan museon kokoelmista, jonne ne siirtyivät Heikki Grönqvistin kuoleman jälkeen Valotus Oy:n arkistoista. Heikki Grönqvist oli ollut naimisissa Maire Grönqvistin o.s. Rastas kanssa, mutta he olivat eronneet ja Grönqvist kuoli ilman perillisiä.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 29.8.2017 klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä 23.9.2017 asti gallerian normaalien aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15. 

tiistai 8. elokuuta 2017

Nuorten valokuvaajien / Joutsenon taidekesän valokuvauskurssi: Ihmisenkuvia 8.-26.8.2017

Kuva: Jenny Alhonen
Kaakkois-Suomen valokuvakeskus esittelee elokuun näyttelyssään nuorten, 16-29-vuotiaiden valokuvaajien tuotantoa. Näyttely on koottu yhteistyössä Suomen kameraseurojen liiton, sen alla toimivan  Nuoret valokuvaajat (NVK) -järjestön ja Joutsenon taidekesän kanssa. Näyttelyn osanottajat viettivät Joutsenossa kuusipäiväisen valokuvausleirin 29.7.-3.8.  ja näyttely on koottu sen aikana.

Peruste näyttelylle on kaksipuolinen: ensinnäkin nuoret saavat mahdollisuuden saada kuviaan esille oikeaan galleriaan ja vieläpä korkealaatuisten vedosten muodossa, ja toisaalta he pääsevät näyttämään vanhemman ikäpolven ihmisille osaamistaan ja ennen kaikkea näkemystään. Näyttelyn osallistujat ovat valinneet siihen osallistuvat kuvat itsenäisesti mutta yhdessä. Pääpaino on muotokuvissa, jonka vuoksi näyttelyn nimeksi on valittu Ihmisenkuvia.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 8.8.2017 klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä 26.8.2017 asti gallerian normaalien aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15, su-ma suljettu.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Saimaan kameraseura: Westonien jalanjäljissä 5. - 29.7.2017

Kuva: Mari Joutjärvi 2013
Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen / Galleria Pihaton heinäkuussa nähdään Saimaan kameraseuran Fine Art Nude -valokuvanäyttely, joka on koostettu vuosina 2013-2015 järjestettyjen valokuvaustyöpajojen aikana otetuista kuvista.

Näyttelyssä on esillä 27 valokuvaa seuraavilta kotimaisilta sekä ulkomaisilta valokuvaajilta:

Kim Weston, Carmel, Yhdysvallat
Kirmo Wilén, Parikkala
Tommi Joutjärvi, Lappeenranta
Mari Joutjärvi, Lappeenranta
Timo Ripatti, Helsinki
Esa-Matti Åkerberg, Seinäjoki
Ville Tulkki, Lappeenranta
Sofia Virtanen, Kotka
Hannu Luostarinen, Savonlinna
Vesa Tyni, Helsinki
Tomi Laurila, Söderkulla
Vesa Lyra, Savonlinna
Veijo Kantele, Lappeenranta
Kari Kumpulainen, Kuopio

Näyttelyn kuvissa esiintyvät mallit:

Eeva Ihalainen
Janica Kortman
Laura Salomaa
Sanna Tirkkonen
Minna Vasarainen
Päivi Asikainen
Maaria Vannemaa

Näyttelyn avajaiset ovat 4.7.2017 klo 18.00, jonka jälkeen näyttely on avoinna 5.-29.7.2017 Galleria Pihaton aukioloaikoina ti-pe 11-18, la 11-15.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Etelä-Karjalan taiteilijaseura: Juuri/Nyt 7.6. - 1.7.2017

Jenni Sokuran instaallatiosta Buffetti
Etelä-Karjalan taiteilijaseuran uudet jäsenet esittäytyvät Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen
Galleria Pihatossa 7.6. - 1.7.2017.

Avajaiset 6.6.2017 klo 17 - 19.

Etelä-Karjalan taiteilijaseuran uusien jäsenten näyttely JUURI/NYT avautuu Galleria Pihatossa keskiviikkona 7.6. Näyttelyitä järjestetään kaksin kappalein, sillä taiteilijaseuraan haki viime syksynä ennätyksellisen paljon uusia jäseniä. Uusia jäseniä valittiin yhteensä 17, joista suuri osa on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta. Näyttelyiden toinen osa järjestetään Pihatossa 25.10.–18.11.2017.

Ensimmäisessä näyttelyssä ovat esillä taiteilijat:
  • Leena Ehrling, 
  • Maaria Jokimies, 
  • Lulu Jokinen, 
  • Viivi Kiiskinen, 
  • Irina Kurkinen, 
  • Inka Nordlund ja 
  • Jenni Sokura. 
Näyttelyssä nähdään poimintoja arjesta sekä tutkitaan ihmisen suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Kokonaisuus syntyy maalauksista sekä installaatioista mm. käyttöesineiden ja barbien muodossa.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Jaana Kotamäki: Luonnon siveltimellä 10.5.-3.6.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa on 10.5.-3.6.2017 esillä turkulaisen Jaana Kotamäen näyttely Luonnon siveltimellä. Kaikille avoimet näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 9.5.2017 klo 18.

Näyttelyn idea on syntynyt luonnon monimuotoisuuden, muotojen ja värien innoittamana. Keskeisenä on maalauksellinen valokuvailmaisu, jossa ääriviivat ja muodot katoavat kuviin kameran toimiessa ikäänkuin siveltimenä.Vastavärit ovat vahvasti esillä, kuten myös valon ja varjon, värien ja muotojen sekä liikkeen rytmit. Välillä kuvaan on jätetty vain oleellinen, jolloin graafisuus on noussut keskeiseksi tehokeinoksi. Kotamäki toivoo kuvien herättävän katsojassa kuvien esittävyyden sijaan erilaisia tunteita, tunnelmia ja ajatuksia.

Kotamäellä on melkein kolmen vuosikymmenen kokemus valokuvauksesta. Ammattilaiseksi hän ryhtyi 2005 ja liittyi Suomen ammattiluontovalokuvaajiin 2007. Hän oli vuoden 2011 Fotofinlandia -ehdokkaana ja voitti Vuoden luontokuva 2015 -kilpailussa kasvit ja sienet -sarjan.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tomi Tuuliranta: Unohdetut 5.-29.4.2017

Galleria Pihatossa huhtikuussa (5.4. - 29.4.2017) Tomi Tuulirannan näyttely Unohdetut kysyy,
miltä näyttää yksinäisyys. Miltä näyttävät päihdeongelmat, työttömyys, häätö, tai elämän hukkuminen roskien keskelle?

Näyttely paljastaa miltä näyttää, kun välinpitämättömyys on voittanut ja elämänhallinnan keinot ovat kadoksissa. Pysähdyttävien kuvien toivotaan herättävän keskustelua ja herättävän päättäjiä. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään näin, kuten nämä kuvat todeksi todistavat. Tavoitteena on haastaa toisiamme muistamaan se arki, mitä emme ole tottuneet näkemään hyvinvointiyhteiskunnan harhan takaa. Tiskaamattomat tiskit ja lattialla lojuvat postikasat ovat vasta pintaraapaisu toisenlaiseen todellisuuteen, jossa valitettavan monet joutuvat elämään.

- Olen valokuvannut nyt neljä vuotta yhteistyökumppanini kanssa syrjäytyneiden, alkoholistien, vanhusten, huumeiden käyttäjien asuntoja ja elinoloja, Tuuliranta kertoo.

- Näitä kohtaloita ja asuntoja on todella paljon, eikä jatkuva lama ja säästökuuri ainakaan helpota asiaa. Nämä kohtalot eivät katso ikää, heitä on nuorista vanhuksiin asti. He ovat unohtuneet ja nousu sieltä on pitkä ja kivinen. Vain harvat pystyvät siihen omin avuin.

Valokuvaaja Tomi Tuuliranta päätyi ikuistamaan surullisen kohtalon kokeneita koteja ystävänsä urakoitsija Mikko Myllymäen toimeksiannosta neljä vuotta sitten. Kuvat ovat aitoja, raadollisen rehellisiä taltiointeja asunnoista, joihin on häädön tai menehtymisen jälkeen tilattu urakoitsija raivaustöihin. Näissä tapauksissa elämän päättyminen on useimmiten seurausta omasta valinnasta tai totaalisesta eristäytymisestä, jolloin kuolemaan havahdutaan vasta pitkän ajan jälkeen.

Näyttelyn avajaiset tiistaina 4.4.2017 klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä 29.4.2017 asti gallerian normaalien aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15. Pitkäperjantaina 14.4. galleria on suljettu.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Olli Marttila: Kuvia Tansaniasta 7.3.-1.4.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen maaliskuun-näyttely esittelee Olli Marttilan (s. 1954 Lappeenranta) mustavalkoisia kuvia Tansaniasta, Afrikasta. 

Marttila on filosofian tohtori ja ltä-Suomen yliopiston ympäristötieteen dosentti. Hän on toiminut Etelä-Karjalan allergia- ja ymparistöinstituutin johtajana. 1980-luvulla hän liitti valokuvauksen luonto- ja kulttuuriharrastuksiinsa.

Tansaniaan Olli Marttila saapui ensimmäisen kerran vuonna 1993, aloitti tutkijantyönsä siellä 2001 ja vuodesta 2012 lähtien hän on asunut pysyvästi maassa. Hän on toiminut ainoana suomalaisena Tansanian villieläintutkimuslaitoksen, Tanzania Wildlife Research lnstituten tutkijana. Lisäksi hän on kirjoittanut kaikkiaan kuusi Tansanian luontoa ja kulttuuria koskevaa teosta. Näistä tuorein 
The Great Savanna - The National Parks of Tanzania on ensimmäinen ja ainoa englanninkielinen, kattava tietoteos maan luonnonpuistoista. Maan luonnonaarteiden esittely on aina ollut mieleistä hänelle, ja vuodesta 1996 lähtien hän on vetänyt kymmenittäin safareita.

Olli Marttila on palkittu useasti tietokirjailijana. Hänelle on myönnetty muun muassa Tieto-Finlandia -palkinto teoksesta Suomen päiväperhoset, tiedonjulkistamisen palkinto kahdesti, Vuoden luontokirja -palkinto kahdesti ja Vuoden matkailukirja -palkinto myös kahdesti.

Vajaat 10 vuotta sitten Olli Marttila työsti tämän näyttelyn ltä-Afrikasta ottamistaan kuvista. Näyttely on nyt ensi kertaa julkisesti esillä. Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 7.3.2017 klo 18, jonka jälkeen se on avoinna 1.4. asti normaalisti gallerian aukiolojen mukaan ti-pe 11-18, la 11-15.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Minna Canth ja Markku Huhta 14.2.-4.3.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen galleria Pihaton helmikuun näyttelyitä yhdistää kirjallisuus.

Markku Huhta on 52-vuotias helsinkiläis-isokyröläinen valokuvaava murrerunoilija. Nyt esillä olevassa näyttelyssään Huhta yhdistää valokuvan eteläpohjalaiseen runotekstiin. ”Runua lakialta” on kiertänyt pohjalaisia kirjastoja yhtämittaisesti viimeisen kahden vuoden ajan. Pihaton näyttelyssä teokset nähdään ensimmäistä kertaa kirjailijan oman murrealueen ulkopuolella. Runua lakialta -näyttelyn tekstit ovat murretta, mutta valokuvien kieli on universaalia.

Minna Canth (1844-1897) oli suomalaisen kirjallisuuden varhainen mutta sitäkin vahvempi edustaja, sekä suomalainen mielipidevaikuttaja. Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Häntä pidetään myös yhtenä suomenkielisen koulutuksen uranuurtajista. Näyttelyssä nähdään pääasiassa Victor Barsokevitschin ottamia valokuvia 1800-1900-luvun taitteesta. Kuviin kiteytyvät Minna Canthin viisaudet sekä hänen aikansa henki.

Avajaiset pidetään tiistaina 14.2. klo 18, ja näyttelyt ovat sen jälkeen avoinna 4.3. saakka normaalisti ti-pe 11-18, la 11-15. Tervetuloa!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Jarmo Mäntykangas 10.1.-4.2.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen vuoden aloittaa ruokolahtelaisen Jarmo Mäntykankaan näyttely Minäkään en kaikkea usko. Mäntykangas aloitti valokuvausharrastuksen vuonna 1980 aluksi Imatran kameraseuran riveissä, mutta siirtyi myöhemmin lappeenrantalaisen Saimaan kameraseuran jäseneksi. Vuosituhannen vaihteessa digitaalinen valokuvaus innosti hänet uudelleen jo hieman vähemmälle jääneen harrastuksen pariin.

Mäntykangas aloitti kansainvälisiin valokuvanäyttelyihin osallistumisen lokakuussa 2010 ja varsinaiseksi aktiiviosallistujaksi muutamaa kuukautta myöhemmin.  Siitä lähtien on hänen kuviaan hyväksytty yhteensä 1594 kertaa (327 eri kuvalla) 350 näyttelyyn 72 eri maassa. Hän saavuttanut muutamassa vuodessa korkeat kansainväliset EFIAP/s-  (Excellance/Silver, Fédération Internationale de l'Art Photographique)  ja PPSA-arvonimet (Photographic Society of America). Kumpaakaan arvonimeä ei suomalaisille ole myönnetty kuin muutama.

Merkittäväksi menestyksen tekee myös se, että valtaosan valokuvistaan Mäntykangas on ottanut kävelymatkan sisällä pihapiiristään.

Näyttelyn avajaiset alkavat tiistaina 10.1. klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä normaalien aukioloaikojen mukaisesti 4.2. saakka ti-pe 11-18 ja la 11-15.